Väärin sammutettu

Juuri päättyi A-talk jossa Jutta U ja Matti V yhdessä toimihenkilöiden ja yrittäjien pomojen kanssa väittelivät hallituksen puoliväliriihen eniten kohua herättäneestä asiasta- eläkeuudistuksesta. Jännä homma että kaikki ovat sitä mieltä että työssä pitäisi jaksaa pidempään. Hallitus ei vaan olisi saanut päättää siitä yksin. No joo.

Enemmän pitää keskustella siitä miten työssä jaksetaan pidempään. En usko että suomalaiset ovat lähtökohtaisesti huonompaa tekoa kuin muut eurooppalaiset. Työelämän laadulla on merkitystä ja työelämän joustoilla, yksilöllisillä työaikaratkaisuilla vaikutetaan paljon työssä viihtymiseen. Mutta sitten se toinen puoli, suomalaisten kunto ja hyvinvointi, joka on laskenut hurjaa vauhtia. Ja jatkaa laskuaan. Kolmikymppisistä miehistä 60% on ylipainoisia. Miettikää, 60 %! Mitä tämä tarkoittaa sitten kun samat herrat (jotka ovat vielä hengissä) ovat 60 vuotiaita?

Kyse ei ole siis yksinkertaisesta ratkaisusta. Tarvitaan työelämän uudistamista, tarvitaan joustoja mutta tarvitaan erityisen paljon huomiota työikäisen väestön terveyteen ja terveyttä edistävään liikuntaan ja ravintoon. Eläkeikää voidaan nostaa vaikka 75 mutta tällä peruskunnolla se ei onnistu. Ylös, ulos ja liikkeelle!

Jätä kommentti

css.php