Avointa keskustelua

Tänään valtuustossa puhuttiin paljon ja monesta asiasta. Erinomaista, että sekä tämän vuoden säästöjen valmistelutilanne että koko valtuustokauden rakenteelliset uudistukset olivat tänään jo valtuuston käsittelyssä. Uutta avoimuutta, johon jo valtuustoryhmien sopimuksessa päätettiin pyrkiä. Uusi Hämpton on nyt reilut neljä kuukautta vanha, eli ehkä oppinut juuri kääntymään ympäri, hymyilee tutuille ja osaa jo seurata ympäristöään… toivottavasti. Maailmantalouden tsunami ei ole jättänyt kantahämäläistä yhteisöä sivuuttamatta ja tilanne muuttuu päivä päivältä. Uudet lautakunnat ja ennenmuuta elämänkaariorganisaatio hakee muotoaan ja rooliaan, mitä se oikein edes tarkoittaa, kysellään. Kuitenkin samaan aikaan ollaan valmiita jo priorisoimaan joitakuita joidenkuiden toisten kustannuksella, vaikka koko kenttä on vielä auki.

Faktoja: 1. vaikka valtuuston tänään hyväksymät reunaehdot toteutuisivat, ollaan silti yli 20 miljoona pakkasella (liki 6 prosentin kasvulla 2. tänään katsottiin – tai yritettiin katsoa- kokonaisuutta, ja tukea lautakuntia niiden työssä rakenteiden uudistamissa. 3. rahapula ei lopu lisärahalla vaan hyvällä strategialla ja uusilla tavoilla toimia.

Kaupungin kehittäminen ei tapahdu kvartaalitaloudessa. Osalla porukasta näyttää mopo karanneen käsistä. Meillä on onnen avaimet, tai ainakin hyvän hämeenlinnalaisen arjen avaimet käsissä, kunhan a) teemme heti ne säästöt, joilla saadaan tämä vuosi oikaistua b) teemme hyvän strategian jota noudatamme läpi linjan. Yhteinen tahto on priorisoida lapsia ja nuoria ja siihenkin tavoitteeseen päästään ihan varmasti käsiksi. Kunnan on kuitenkin huolehdittava kaikista asukkaistaan emmekä voi tässä vaiheessa päättää esim että erikoissairaanhoidosta säästetään 2 Meuroa (toki kotonakin on paljon helpompi säästää miehen tai lapsen menoista kuin omistaan…)

Hyvä tästä tulee. Ja mahtavan hyvä kun keskustellaan ja mietitään aidosti niitä pitkän tähtäimen tavoitteita. Kuten tyttäreni toteaa toisaalla lehdessä, nuorilla on sanansa sanottavanaan minkälaisessa maailmassa haluavat elää. Ja hillittömät syömävelat eivät ainakaan kuulu siihen suunnitelmaan. Lama on myös fantastinen mahdollisuus rakenteellisiin muutoksiin.

Jätä kommentti

css.php