Suvaitsevaisuutta ja erilaisen ymmärtämistä ei voi syntyä ilman kohtaamista

Alkuviikon Hesarissa (16.3) oli erinomainen pohdinta vammaisen lapsen oikeudesta lähikouluun.
Meillä Suomessa on varsin usein vallalla –edelleen – ajatus, että
palvelut ovat sidoksissa seiniin ja osaaminen tiettyyn paikkaan.
Asiakaslähtöisessä tai ihmiskeskeisessä ajattelussa palvelut liikkuvat
sinne missä tarve on, syntyy konsultointia, verkostotyötä ja yhteistä
tekemistä. Ammattilaiset toimivat yhdessä, saman pöydän ääressä, asiakas,
lapsi keskiössä. Tästä on kyse toimivassa lähikoulujärjestelmässä.
Muiden lasten oikeus kohtaamisiin unohtuu välillä lähikoulun
perusteluissa. Jos ei ole koskaan tavannut liikuntavammaista lasta, eri
tavalla kommunikoivaa ihmistä, näkövammaista henkilöä tai vaikkapa eri
väristä ihmistä, kuva ihmisistä on kovin kapea. Jos on tavannut ja
toiminut yhdessä monenlaisten ihmisten kanssa, on oppinut että enemmän on
samanlaista kuin erilaista ja että jokaisen kanssa löytyy ne yhteiset
tekemisen tavat.
Inkluusiossa- kaikille avoimessa yhteiskunnassa, olemme lähtökohtaisesti
samassa paikassa, tilassa, päivähoidossa, koulussa ja painopiste siirtyy
olosuhteiden muokkaamiseen jokaiselle yksilölle sopivaksi. Yhteiskuntaan
kuuluvat me kaikki. Yhdessä elämistä voi harjoitella vain- yhdessä
elämällä.

Kommentti artikkeliin “Suvaitsevaisuutta ja erilaisen ymmärtämistä ei voi syntyä ilman kohtaamista”
  1. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Välitetään,Sari!
    Musta näkee varmaan jo päällepäinkin, että olen jo nuoruudessani nähnyt neekerin. Linnuntietä parin kilometrin päässä oli aikoinaan Viittakiven kansainvälinen opisto. Siellä asuvat eri kansallisuutta olevat lapset kävivät samaa pientä kansakoulua, mitä meidänkin sisarusparvi. Kaiken lisäksi Viittakiveläiset kävivät usein tutustumassa suomalaiseen maatilaan, täällä meillä, monesti aivan extempore. Jotta näkyykö se päältäpäin?
    Samaa mieltä olen erilaisuuden kohtaamisesta muutoinkin.
    T, Hannu

Jätä kommentti

css.php