Kuntapäättäjien kytkökset esiin- no ilman muuta!

Kuntapäättäjien jääviyttä ja esteellisyyttä tutkitaan monelta taholta ja hyvä niin. Mikään laki ei velvoita julkaisemaan kytköksiä tällä hetkellä. Nykylaki ei vaadi poliitikkoja julkistamaan esimerkiksi omistuksiaan tai luottamustehtäviään yrityksissä. Mikään laki ei sitä myöskään estä. Omat merkittävät kytkökseni ovat olleet koko ajan nettisivuillani nähtävillä, ja ovat jatkossakin. Avoimuus tuo selkeyttä. 

Jotkut vaativat erilaisia rekistereitä asian selventämiseksi, ja mikäpä siinä, tuntuu vaan kovin raskaalta kuviolta. ”Jos rekisteri joskus luodaan, se tulisi voimaan aikaisintaan seuraavalla kuntavaalikaudella”, sanoo kunta- ja hallintoministeri Tapani Tölli.
Oikeusministeri Tuija Brax on ehdottanut, että kytkökset tuotaisiin julki esimerkiksi kuntien verkkosivuilla. Ja kukahan tämänkin työn taas tekee- eikö olisi helpompaa kun jokainen ilmoittaa itse omansa, ihan vapaaehtoisesti. Jos ei niissä ole siis mitään salattavaa…

23 kommenttia artikkeliin “Kuntapäättäjien kytkökset esiin- no ilman muuta!”
  1. avatar Leo Leppänen sanoo:

    Moro Sari!

    Sotket esteellisyyden ja ”kytkökset”. Ne ovat vain samaa sukua.

    Esteellisyyden kohdatessa on pidättäydyttävä asian käsittelystä, kun laissa on siitä säädetty peruste. Kytkökset eivät läheskään aina estä osallistumasta asian käsittelyyn, mutta ne antavat hyvää informaatiota päätöksentekijän taustoista, arvoista jne.

  2. avatar Sari Rautio sanoo:

    Terve Leo, kytkös -sana kuvaa ehkä kokonaisuudessaan kaikkia erilaisia suhteita ihmisten ja organisaatioiden välillä. Esteellisyys ja jääviys ovat tosiaan laissa määriteltyjä asioita, ja niistähän tuota rekisteriä ollaan tivaamassa.
    Joskus työssäni piirrellään karttoja verkostoista ja miten vahvasti kukin vaikuttaa toiseensa- ehkä sellaista tässäkin tarvitaan;))
    Sari

  3. avatar Leo Leppänen sanoo:

    Morjens taas Sari!

    Mitäpä olet mieltä, jos Hämeenlinnassa ylimmät ammattijohtajat ja kaupungin määräämisvallassa olevien yhteisöjen ykkösjohtajat velvoitettaisiin ilmoittamaan lakien sallimissa puitteissa tärkeimmät kytköksensä kaupunginhallitukselle ja nämä ilmoitukset olisivat kaikkien nähtävillä netissä?

    Ja toinen kysymys. Olisiko mahdollista luoda itsepalveluperiaatteella toimiva atk-systeemi, jonka avulla valtuuston, hallituksen ja lautakuntien jäsenet voisivat kukin itse hoitaa vastaavat ilmoitukset kaupungin kotisivuille, jos katsovat sen tarpeelliseksi?

    Näiden asioiden toteutus ei maksa paljon, eikä siitä ole paljon vaivaa henkilöstölle.

  4. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Kiitos Sarille hyvästä avauksesta.

    Kannatan lämpimästi sekä Sarin että Leon ehdottamaa kytkösten ilmoittamista itsepalveluperiaatteella. Kun kytkökset on kirjoitettu auki myös meidän asukkaiden luettavaksi, lienee niiden perusteella suhteellisen helppo määrittää niin luottamushenkilöiden kuin virkamiestenkin esteellisyydet.

  5. avatar Sari Rautio sanoo:

    Juuri näin, itsepalveluperiaatteella toimiva pohja- meillähän on varmasti tekniikka olemassa. Mainio idea, pannaan liikkeelle!

  6. avatar pa sanoo:

    Hienoa. Yksinkertaiset ratkaisut toimivat usein parhaiten. Jos saatte tämän itsepalveluperiaatteella toimivan systeemin toimimaan, niin sekin on taas kelpo askel eteenpäin aidon avoimuuden tiellä. Ainakin heidän kohdalllaan, jotka vaivautuvat/haluavat/rohkenevat mahdollista systeemiä päivittämään, mutta toisaalta, jos eivät vaivaidu, niin kertonee sekin sitten jotain. Kaikenkaikkiaan kannatettava idea, hyvä jos saisitte asian etenemään. Kuulasta syyspäivän jatkoa.

  7. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Hei Sari!
    Tämä on hyvä avaus. Selkeät intressit on helppo kirjata, mutta mitä tehdä ns. hyväveli-tapauksissa. Koko tuttavapiiriään on mahdoton laittaa nettiin.
    Esimerkkini koskee paria kaveriani, jotka toivoivat voivani jelppiä heidän äitejään taloudellisesti. Olin sossun puheenjohtaja, ja sanoin, että kaikki hakemukset käsitellään, ja lautakunta päättää. Kun hakemukset käsiteltiin, en jäävännyt itseäni, mutten käyttänyt yhtään puheenvuoroa kummassakaan tapauksessa. Lautakunta teki kummastakin hakemuksesta hylkypäätöksen.
    Minusta nämä kahdenkeskiset lupaukset ovat varsinainen kunnallispolitiikan syöpä, eikä niistä voi jäädä kiinni.
    Toivotaan, että rehellisyys maan perii.
    T. Hessu K.

  8. avatar Sari Rautio sanoo:

    Rehellisyys maan perii. Aina loppujen lopuksi! Toinen näkökulma: emme kai myöskään halua päättäjiä, joilla ei ole kokemuksia eikä näkemyksiä, syvempää ymmärrystä mistään tai sitoutumista johonkin ryhmään. Olennaista on että nämä asiat ovat tiedossa.

  9. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Vielä lisäys avoimuuteen ja mahdollisiin esteellisyyksiin. Tai oikeammin lisäpyyntö, joka koskee avoimuutta kaupungin suunnasta meille asukkaille.

    Olisiko mahdollista, että kaupungin sivuille kohtaan Luottamuselimet tulisi nykyistä laajemmin konserniin kuuluvien organisaatioiden hallintoelimet. Nyt listalla ovat lautakunnat, aluetoimikunnasta sekä mm Linnan Ateria ja Terveyspalvelujen liikelaitos mutta kohtuudellisen salapoliisityön jälkeenkään en löydä Jäähalli Oy:n, Pullerin hallin tai koko Liikuntahallit Oy:n luottamushenkilöstöä.

    Jos osaatte neuvoa linkin näihin, niin otan neuvon polusta mielihyvin vastaan. Jos taas luottamushenkilöstön edustusta näistä kaupungin organisaatioista ei ole kansan nähtävillä, toivon tämän puutteen korjaamista mitä pikimmin.

  10. avatar Sari Rautio sanoo:

    Morjens, pikaisella etsimisellä en löytänyt kuin puheenjohtajan nimen. Seutukeskuksesta ei ketään eikä myöskään Hämeenlinnan Asunnoista. Tekmestä löytyi koko hallitus, samoin Sosiaalikehityksestä ja Kehkestä. Eli erilaisia tapoja, mutta miksikäs ei noita voisi julkaiseta avoimuuden periaatteen mukaisesti.
    Hyvä huomio.

  11. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Ilman muuta kaikkien kaupunkijohtoisten organisaatioiden luottamushenkilöorganisaatiot kuuluvat kaupungin omilla sivuilla julkaistaviin.

    Nyt ihmiset näyttävät selvittävän kokoonpanoja rekisteriviranomaisilta. Kyllähän ne sieltä löytyvät, mutta kaupungin oma käytäntö on aivan turhaan epäjohdonmukainen.

  12. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Onkohan jotkut vaalit tulossa kun ollaan niin avoimuutta vaatimassa, onhan ollu jo vuosia aikaa moinen toteuttaa jos todellista halua olis niillä jotka tästäkin asiasta ovat päättäneet. Oma lehmä ojassa pahemman kerran.

  13. avatar Sari Rautio sanoo:

    Erkki hyvä, seurannet myös lehtiä ja mitä valtakunnassa tapahtuu. Omat tehtäväni ovat olleet esillä koko ajan, eli ei ole omasta lehmästä kyse. On se jännä että avoimuuskaan ei kelpaa. Mutta tätä se tuntuu joidenkin mielestä olevan, poliitikon homma, teet niin tai näin, aina väärin päin.
    Hymyssä suin, kuitenkin,
    Sari

  14. avatar pa sanoo:

    Minulle kelpaa avoimuus, ja jos joku sitä haluaa edistää, pidän sitä vain ja ainoastaan myönteisenä. Oli sitten vaalit tulossa tai ei. Tai jos tarkkoja ollaan, niin oikeastaan mieluummin ennen vaaleja kuin sitten myöhemmin. Niin kunta- kuin valtakunnankin tasolla. Olisi mielestäni pelkästään positiivista, jos jollain keinoilla saisi politiikkaankin liittyvistä kytköksistä ja talouskuvioista mahdollisimman läpinäkyviä niiltä osin joilta se on mahdollista. Ja mieluummin ennen valeja ja vielä siten, että vastuu sanomisistaan ja ilmoittamistaan asioista on pelkästään ehdokkaalla/edustajalla ilman tulkinnan varaa. Olisihan se varmaan poliitikollekin helpompi keskittyä siihen perustetehtäväänsä kun pelisäännöt olisivat selkeitä ja tasapuolisia kaikille, mukaanlukien tietysti tämä avoimuuteen tähtäävä ilmoittamissysteemi. Samalla turhauttava, jatkuva veivaaminen epäkohtia etsittäessä kissojen ja koirien kanssa vähenisi ja tuloksia tärkeimpien asioiden tiimoilta syntyisi napakammin. Saattanee olla kyllä utopiaakin, mutta toivossa on hyvä elää…

  15. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Ja mikä olikaan pöytäkirjan numero kaupungin hallituksen jossa olet tuota avoimuutta esittänyt toteutettavaksi, siis esityksen tehnyt. Ketkä äänesti nurin kun ei toteutunut?

    Eli esitykset on toiset blokipalstoilla kuin siellä missä asioista päätetään, tätä tarkoitin.

    Että sellaista avomuutta!

  16. avatar Sari Rautio sanoo:

    Teimme aloitteen asiasta valtuustoryhmänä eilen- näin se etenee myös virallista tietä. Ja edelleen, sidonnaisuudet ja kytkökset eivät ole laittomia, vaan jopa suotavaa että ihminen (myös luottamushenkilö) kuuluu johonkin porukkaan. Omat sidonnaisuuteni ovat olleet näkösällä koko poliittisen urani – kuulostaapas mahtipontiselta- nettisivuillani. Ja ihan myös siksi että uskon ihmisten äänestävän ihmistä, johon voi jollain lailla samaistua.
    Varokaa mustaa jäätä!
    Sari

  17. avatar Kaippa sanoo:

    Hei.
    Tarkentaisitko, mitä aloitteessa tarkoitetaan sidonnaisuudella, ihan selkokielellä, minua tämä termi hieman askarruttaa:) mikä ei yllätä ketään?

  18. avatar Sari Rautio sanoo:

    Jaa, Kaippa, sidonnaisuus tarkoittaa sitä että on jollain tavalla sitoutunut johonkin,… Lainaus Verkkouutisista: ” Kaikkien, niin puolueitten kuin ehdokkaitten, tulee edustaa heidän taustaryhmiään, juuri niitä sidonnaisuuksia, joista on kysymys. Järjestelmän ydin on juuri tässä, Tarasti sanoi tänään Vaaliehdokkaiden ja puolueiden rahoitusopas (Edita) -kirjan julkistamistilaisuudessa. Edustettavia taustaryhmiä voivat olla puolueet, ammattiryhmät, alueelliset tahot tai harrastusryhmät.
    – Sen takia ei pidä sotkea keskenään näitä sidonnaisuuskysymyksiä ja jääviyttä. Jääviys koskee henkilökohtaista etua ja konkreettisista, yksittäistä asiaa.”
    Olennaista on että tunnistaa ja tunnustaa sidonnaisuutensa sekä taustaryhmänsä. Selventääkö yhtään?
    Sari

  19. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Tulipas jälkijättöisesti esitys mukamas kun jää puun ja kuoren väliin omine puheineen.

    Normaalisti tehdään esitykset ensin ja aikanaan, eli tässätapauksessa jo ammoin ja sitten vasta täällä tekemisillä retostellaan. Kyllä se esitys sinne ajan kanssa hautaantuu eikä siitä mitään avoimuutta lisää tule paljon (paska)puheita kylläkin.

    Takametsän Taavi sitten joutuu selittelee sitoumuksiaan mettänhoitoyhristykseen kun on sattumoisin luottohommassa piha ja puistolautakunnan varajäsenenä, isot pojat ei mitään selittele, katto vaan!

  20. avatar Sari Rautio sanoo:

    Erkki- oikein mukavaa päivää myös Sinulle! Jutellaan kun tavataan.
    Sari

  21. avatar Teija Arvidsson sanoo:

    Moi Sari!

    Hämeen Sanomat kyselikin jo kuntapäättäjien kytköksiä, joten juttu on tulossa paikallislehteen lähiaikoina. Saa nähdä, kuinka moni on vastannut.

    Mainitsit, että kytköksesi ovat olleet nähtävillä nettisivuilla koko poliittisen urasi ajan. Sama juttu täällä. Minulla ei sidonnaisuuksia mainittavasti ole, mutta kaikki oleellinen tieto löytyy kotisivuiltani. Teija-info on ollut näkyvissä kuntavaaleista lähtien ja sieltä löytyvät myös kaikki luottamustehtävät. Tässä osoite, jos jotakuta kiinnostaa lukea: http://www.teijahelina.net/8

    Mukavaa syyslomaviikkoa sinulle lasten kanssa!

    t. Teija

  22. avatar Jur.kand. sanoo:

    Sari Rautio on ek-vaalien lähestyessä toistuvasti vaatinut mm. avoimuutta kaupungin päätöksentekoon. Kertoisiko hän nyt kaupunginhallituksen kokoomuslaisena avainhenkilönä ja tietysti kansanedustajaehdokkaana ystävällisesti, miten murrettiin vuoden 2008 lopussa aikanaan julkisuuteen lanseerattu kaupunginjohtajien rotaatiosopimus, joka olisi merkinnyt demarikaupunginjohtaja Tapani Hellstenin korvaamista apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuolla. Kun rotaatiosopimus ei toteutunut ja kun kaupunginjohtajan vakinaistettua virkaa ei pantu avoimeen hakuun, on korkea aika kertoa tapahtumien tausta. Kuviosta vaiettiin visusti maakuntalehteä myöten. Kun kaupunginjohtajan palkaksi vielä vahvistettiin määrä, joka maan 16:nneksi suurimmassa kaupungissa on 8:nneksi suurin, olisi virka luullut myös palkallisesti näinkin merkittävänä ja monimutkaisessa kaupunkikonsernissa laittaa julkiseen hakuun. Hämeestä olisi löytynyt varmasti juristijohtajiakin hakijoina. Kaupunkilaisia kiinnostaa nyt HPK:n lumelainan pohdinnan alla, olisiko virkaa kannattanut kilpailuttaa kunnon haulla.

    Kun kaupungin konsernirakenne on merkinnyt lukuisia osakeyhtiöitä, lukuisia hallituksia, vielä lukuisamppa hallituspaikkoja ja lisääntyneitä kokouspalkkioita, olisi näiden suureiden vertailu vuonna 1980 versus 2009 mitä toivottavinta. Ovathan kokouspalkkiot tulevaa eläkepottia lisääviä.

  23. avatar Sari Rautio sanoo:

    Sateista huomenta vaan kaikille!

    Jur. kandille täytyy tuottaa pettymys- en ole kuullut mistään rotaatiosopimuksesta saati sen murtamisesta. Tosin edellisellä kaudella, jolloin kaupunginjohtajien virat vakinaistettiin, en ollut kaupunginhallituksen jäsen enkä ehkä siis kaikissa keskusteluissa mukana. Valtuustoryhmässä tai kunnallisjärjestössä ei tuollaisesta puhuttu. Asiaa kysellessäni ei kukaan ole moisesta puhunut. Meillä on muuten erinomainen kaupunginjohtajakaksikko, jotka ovat vieneet kaupunkia eteenpäin upeasti.

    Kokouspalkkioista: kaupungin yhtiöissä ovat palkkiot julkisia, mutta voidaan varmasti koota yhteen vertailtavuuden vuoksi. Uusituissa konserniohjeissa määritellään niiden taso. Jur. kandille siinäkin täytyy tuottaa pettymystä että vaikkapa omalla kohdallani tulotaso ei ole luottamustehtävien myötä kasvanut, lyhennetyn 80 % työajan (joka on ollut oma ratkaisuni tehtävien kunnolliseen hoitamiseen) tulovähennys pitää tuloni kohtuullisina. Käytän viikossa noin 25 tuntia (vaihtelee toki ajan mukaan) yhteisten asioiden hoitamiseen. Miestäni siteeraten mansikanpoiminnastakin saa paremmat ansiot, eli ei tätä kyllä rahan takia tee. Kun ei kiitostakaan ihan hirveästi irtoa, niin kyllä se motiivi hommiin minulla ja suurimmalla osalla muitakin luottamushenkilöitä on halu rakentaa yhteiskuntaa ja parantaa maailmaa.

    Kahdeksankymmentälukuun vertailemisesta: aika paljon on maailma muuttunut, ja päätöksenteko myös. Täytyy kysellä onko lukuja saatavilla;)

Jätä kommentti

css.php