Mistä syntyy opetuksen laatu?

Olin keskiviikkoiltana OAJn järjestämässä vaalipaneelissa – ja keskustelun aiheena oli opetuksen rahoitus ja laatu. Resurssit, rahoitus, ne reunaehdot ovat tietty erittäin tärkeitä myös laadun turvaamiseen. Mutta. Ihmisistä kaikki on aina kuitenkin kiinni. Osaava, ammattitaitoinen ja innostunu Lisää

”Millään muilla mailla, kuin Suomella se ei oo riskiä vailla…?”

Päivän lehdessä oli kirjoitus vähän muokattuna- tässäpä kokonaan tuo energiapohdintani. Japanista on syytä toki ottaa myös opiksi. EUn stressitestit tarvitaan ehdottomasti, samoin laajempaa kansainvälistä valvontaa. HäSa 21.3. avasi ehdokkaiden näkemyksiä ydinvoimasta. En ole koskaan pitänyt ydinvoi Lisää

Yhteistyö ei ole pelkkää sanahelinää

Olen tällä viikolla saanut nauttia kolmesta erilaisesta kulttuuripläjäyksestä, ihan kotikaupungissani. Tiistaina, siis naistenpäivän iltana, järjestimme Fredrika-klubin naisen asemasta ja yhden ihmisen mahdollisuuksista muokata historiaa. Taiteen tohtori HAMKista esitteli tutkimustaan Fredrika Wette Lisää
css.php